Johan on viisivuotias, kun Anders-eno nostaa hänet huukkarijahti Marian kannelle. Siitä pitäen hän on Kapteeni ja meren oma.
Greta on kuudentoista, kun Friedrichshamn haaksirikkoutuu Tammisaaren saaristossa ja nuori tyyrmanni jää talveksi maihin. Johan näkee Gretan ujouden läpi ja puhuu hänelle kuin ei kukaan muu. Siitä pitäen tytön sydän on Kapteenin oma.
Kun Johan muutamaa vuotta myöhemmin palaa matkoiltaan, hän vie Gretan nuorikkona Porvooseen ja lähtee taas. Greta jää tyhjään taloon odottamaan ja kirjoittamaan miehelleen kirjeitä, joita ei koskaan lähetä. Vuosien jälkeen Johan palaa vieraan oloisena, meren kaipuu suonissaan.
Kirja sijoittuu 1700-luvun lopulle vaeltaen päähenkilöidensä mukana suomen rannikolta kaukoitään saakka. Kirja alkoi mukaansa tempaavasti nuoren Johanin ja Gretan tutustumisesta. Ensimmäiset parisataa sivua sujuivatkin nopeasti. Mutta Johanin palatessa kotiin hoitamaan isän perintönä niskoilleen saamaansa kauppaa, kirja alkoi tahmoa. Johanista ei ole kauppamieheksi ja elämä Porvoossa tuntuu kovin verkkaiselle aavojen ulapoiden jälkeen. Keväällä meri vie miehen taas mukanaan Gretan jäädessä selviämään elämästä jokirannassa.
Loppujen lopuksi kirjan loppupuoli on kahden onnettoman ja hukassa olevan ihmisen tarina. Se teki itselleni kirjan loppuun lukemisesta hyvin raskasta. Ajoittain olin jopa jättämässä kirjan kesken.
Mielenkiintoinen sivujuonne kirjassa on ajankohdan Euroopassa vallinnut poliittinen ilmapiiri. Diane Gabaldonin Matkantekijä-sarjan alkuosissa oltiin hyvinkin vahvasti Jakobiittien vallankaappausyrityksen juonitteluissansa mukana. Kapteenissa Johan joutuu puoliksi vahingossa vedetyksi mukaan sodan jälkimaininkeihin.
Vaikka kirja ajoittain raskas olikin en voinut olla hämmästelemättä Milla Keräsen kykyä kirjoittaa Johanin äänellä. Satunnaisesti valitun lukukohdan nähneenä kirjan ehkä olisi olettanut olevan vanhemman mieshenkilön kirjoittama.
