Émile on 26 vuotias nuori mies ja saanut juuri diagnoosin varhaisiän Alzheimerintaudista. Eliniän ennuste on korkeintaan kaksi vuotta. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua kliiniseen tutkimukseen, mutta Émile ei halua sairaalaan eikä myöskään olla riippakivi läheisilleen. Ennenkaikkea hän ei halua perheensä muistavan häntä ihmisen kuorena dementiaosastolla. Niinpä hän ostaa matkailuauton ja laittaa ilmoituksen matkaseurasta nettiin. Koska ilmoitus on raadollisen rehellinen, hän ei usko kenenkään vastaavan. Mutta matkaseuraksi ilmoittautuu Joanne. Hento, mustiin pukeutunut nuori nainen. Hiljainen, vakava olento, joka matkan edetessä löytää uudelleen valon, jonka on kadottanut elämästään.
Kaksikko matkustaa halki ranskan vuoristomaisemien välillä telttaillen ja paikallisiin ihmisiin tutustuen. Ja joka hetki sairaus nakertaa palasia Émilen muistista ja persoonallisuudesta.
Tästä kirjasta olin kuullut kovasti kehuja,eikä kirja pettänyt odotuksia. Kaikki taivaan sini on runollisen kaunis, syvästi koskettava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja myös toivosta. Émile oppii matkan aikana paljon itsestään. Kuolemaa ei voi paeta, mutta sitä ennen elämästä voi nauttia ja oppia huomaamaan katoavien hetkien kauneuden.
Minua kosketti se, miten kauniisti kirjailija kirjoitti Émilen sairaudesta. Ei kaunistellen eikä romintisoiden- kirjassa on myös Émilen muistikatkojen aikaisia raivokohtauksia, mutta häneen suhtaudutaan ymmärtäen. Juuri niinkuin haluaisin itseäni tai läheisiäni kohdeltavan, kun todellisuus vääristyy, eikä enää tiedä onko vieressäsi äiti, koulutoveri vai joku ihan muu.
Kuivin silmin kirjaa ei voi lukea.
