Jen Calonita Älä kerro kuvastin

Äitinsä kuolemasta lähtien Lumikki on pysytellyt poissa äitipuolensa tieltä tämän hallitessa koko ajan kovenevin ottein valtakuntaa. Äitipuolen mukaan kuningas on hylännyt valtakuntansa ja rakkaan tyttärensä menetettyään järkensä ja Lumikin pitää pysytellä visusti linnan muurien suojissa turvassa ulkona vaanivalta pahuudelta. Mutta puhuuko äitipuoli totta? 

Elämä linnassa on hyvin tylsää ja päivät  pitkiä, joten Lumikki on pakahtumaisillaan innosta päästessään Metsästäjän kanssa keräämään kukkia metsään. Ja vielä tavallisesti niin tarkasti Lumikin liikkumista rajoittavan äitipuolen ehdotuksesta!

Kaikkihan me tiedämme mitä sitten tapahtuu. Tässä kirjassa Lumikki vain ei ole tahdoton tyttörassu, vaan tajuaa totuuden selvittyä äitipuolestaan olevansa valtakunnan asukkaiden ainoa toivo. Mutta miten tähän asti linnan vankina elänyt teinityttö pystyy nousemaan kuningatarta ja tämän mustan magian voimia vastaan?

Kirja kertoo uuden version vanhasta tutusta sadusta. Tässä kirjassa tosiaan Lumikki ei ole se, joka ottaa kohtalokkaan haukun omenasta. Omenalajike kirjassa muuten on Lumikin äidin jalostama 🍎 kirja myöskin tarjoaa selityksen sille, miksi Pahatar käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Tässä kirjassa taikapeilillä on vahvempi rooli kuin alkuperäisessä sadussa. Peili on hyvinkin aktiivinen toimija valtakunnan ja Pahattaren elämässä.

Kirja kuuluu Disneyn uuteen nuortenkirjasarjaan, joka kertoo oman versionsa tutuista saduista. Kirjan varasin heti, kun mainos siitä putkahti esiin netin syövereistä. Lumikkiin ja varsinkin kääpiöihin minulla on aivan erityinen suhde. Kotonani asuu kaksi seitsemästä kääpiöstä; Ujo ja Unelias. Heidät olen synnyttänyt itse kankaista, akryylimassasta ja akryylimaaleista. Opiskeluaikaan teimme sadusta nukketeatteriversion, jota kiersimme esittämässä Jyväskylän päiväkodeissa, perhekerhoissa ym. Oi niitä aikoja!

Täytyy myöntää, että tämän kirjan Lumikilla oli enemmän munaa kuin siinä alkuperäisessä versiossa. Ystävällinen ja lämminsydäminen hän toki on tässäkin versiossa. Voisi muutenkin sanoa, että tarina on päivitetty tälle vuosituhannelle. Kirjaa en antaisi kovin nuorelle lukijalle. Ehkä kymmenen vuotta voisi olla hyvä ikäraja. Onhan alkuperäinen satu synkkä sekin, mutta tässä versiossa Pahattaren mielen mustuus on viety vielä pidemmälle. Voin vain kuvitella miten visuaalisesti näyttävän elokuvan tästä Lumikkiversiosta saisi nykytekniikalla!