Vuoden verran Kielokosken kylässä kirjastonhoitajana asunut Aina Varjoranta on kotiutunut uuteen asuinpaikkaansa ja solahtanut osaksi yhteisöä. Ainoa hiertävä asia on suhde yksinhuoltajaisä Maunoon. Mauno tuntuu pitävän Ainaa käsivarren päässä; varsinkin suhteessa Paavo-poikaansa. Eihän lapseton Aina voi ymmärtää vanhemmuutta, eikä varsinkaan neuroepätyypillisen Paavon haasteita. Lisäksi varjoissa väijyy Paavon äiti, joka luo uraa menestyneenä näyttelijänä ja on poikansa elämässä vain satunnaisesti. Silti Maunolla näyttää Ainan mielestä olevan lähes pakkomielle yrittää saada perhe toimimaan yhdessä.
Aina saa edesmenneen äitinsä ystävältä edelleen äidin Ainalle jättämiä viestejä, jotka vastausten sijaan antavat lisää arvoituksia menneisyydestä. Kuka oli traagisesti kuollut pikku Emilie? Entä kuka on Italiasta kirjeen Ainan äidille lähettänyt I?
Aina ajautuu läheisen ruukin tiluksilla olevaan ränsistyneeseen talvipuutarhaan ja törmää yllätyksekseen puutarhassa Italiasta tulleeseen Carloon. Carlon mukana Aina ajautuu selvittämään pikku-Emilien ja hänen äitinsä tarinaa ja samalla oman sukunsa historiaa. Ruukin patruuna on ollut kyläyhteisön suuri hyväntekijä ja voimahahmo. Miksei hänen puolisostaan sitten ole mainintaa missään eikä edes nimeä suvun hautamuistomerkissä?
Varastettujen hetkien puutarha on toinen osa Kielokoski-sarjassa. Kirjan loppu jättää monta lankaa solmimatta, joten jatkoa on odotettavissa. Itse asiassa Ainan ja kyläläisten tarina jatkuu jo joulukuussa Hiljaisten tarinoiden tupa-kirjassa.
Kielokoski-sarja sarja on hyväntuulen kesäkirjallisuutta. Sopivan kevyttä riippumattoon 😉 ensimmäisessä Kielokoski-kirjassa minua hieman häiritsi kirjaan ympätty kartanomiljöö marmoripatsaineen. Toki Liljeforsien suku ja tilukset ovat oleellinen osa kirjan tarinaa ja Ainan äidin menneisyyttä. Vaikka tämä puoli kirjasta tuntuukin aavistuksen kliseiseltä ei se haittaa kirjan lumoa. Putkonen kirjoittaa sujuvasti ja kirja koukuttaa mukaansa lukuisilla kirjaviittauksilla- kirjastonhoitajanahan Aina työskentelee ja on lapsesta asti pyörinyt kirjaimellisesti kirjailijoiden jaloissa äitinsä perustamassa kustantamossa.
Edellisen kirjan luettuani oli pakko etsiä käsiinsä kirjassa mainittu satu Kultasiskot. Tämä kielokoski-kirja taas kannustaa tarttumaan Tove Janssonin Haru, eräs saari-kirjaan ja pyyhkimään pölyt Edith Södergranin runoista Kirjallisuuden lisäksi kirja on ylistyslaulu hyvälle ruualle ja juomalle. Osa kirjan tapahtumista sijoittuu Italiaan ja italialainen vasikanleikeresepti Vitello Tonnato piti ihan googlettaa 😏 ei varmaan olisi ollenkaan huonoa syötävää! Eri asia sitten mistä täällä saisi vasikan lihaa. Yön pimeydessä naapurin laitumelta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti