Mélissa Da Costa Kaikki taivaan sini

 

Émile on 26 vuotias nuori mies ja saanut juuri diagnoosin varhaisiän Alzheimerintaudista. Eliniän ennuste on korkeintaan kaksi vuotta. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua kliiniseen tutkimukseen, mutta Émile ei halua sairaalaan eikä myöskään olla riippakivi läheisilleen. Ennenkaikkea hän ei halua perheensä muistavan häntä ihmisen kuorena dementiaosastolla. Niinpä hän ostaa matkailuauton ja laittaa ilmoituksen matkaseurasta nettiin.  Koska ilmoitus on raadollisen rehellinen, hän ei usko kenenkään vastaavan. Mutta matkaseuraksi ilmoittautuu Joanne. Hento, mustiin pukeutunut nuori nainen. Hiljainen, vakava olento, joka matkan edetessä löytää uudelleen valon, jonka on kadottanut elämästään.

Kaksikko matkustaa halki ranskan vuoristomaisemien välillä telttaillen ja paikallisiin ihmisiin tutustuen. Ja joka hetki sairaus nakertaa palasia Émilen muistista ja persoonallisuudesta.

Tästä kirjasta olin kuullut kovasti kehuja,eikä kirja pettänyt odotuksia. Kaikki taivaan sini on runollisen kaunis, syvästi koskettava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja myös toivosta. Émile oppii matkan aikana paljon itsestään. Kuolemaa ei voi paeta, mutta sitä ennen elämästä voi nauttia ja oppia huomaamaan katoavien hetkien kauneuden.

Minua kosketti se, miten kauniisti kirjailija kirjoitti Émilen sairaudesta. Ei kaunistellen eikä romintisoiden- kirjassa on myös Émilen muistikatkojen aikaisia raivokohtauksia, mutta häneen suhtaudutaan ymmärtäen. Juuri niinkuin haluaisin itseäni tai läheisiäni kohdeltavan, kun todellisuus vääristyy, eikä enää tiedä onko vieressäsi äiti,  koulutoveri vai joku ihan muu.

Kuivin silmin kirjaa ei voi lukea. 

Ennen kuin kahvi jäähtyy Toshikazu Kawaguchi

 

Jos voisit palata johonkin hetkeen menneisyydessäsi, mitä tekisit toisin? 

Ennen kuin kahvi jäähtyy pohdiskelee tätä aihetta.

Tokion syrjäisellä sivukujalla on pikkuinen kahvila, joka on tarjoillut asiakkailleen tarkkaan valikoitua kahvilaatua Mokkaa yli sadan vuoden ajan. Tarina kertoo, että kahvilalla on toinenkin erityispiirre- istumalla tiettyyn pöytään tietylle tuolille voi palata toivomaansa hetkeen menneisyydessä. Tosin harva käyttää mahdollisuutta, koska sääntöjä on paljon, eikä aikamatkalla voi muuttaa tulevaisuuden tapahtumia. Aikamatka alkaa tarjoilijan kaadettua höyryävän kuuman kahvikupillisen ja matka voi kestää vain niin kauan, kuin kahvi kupissa pysyy lämpimänä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhden kesän ajalle ja kirjassa on neljä lukua; neljä aikamatkaa.  Jos tapahtumiin ei kerran voi vaikuttaa, onko menneisyyteen palaamisesta hyötyä?

Ennen kuin kahvi jäähtyy on kirjailijan esikoisteos ja noussut maailmalla kulttimaineeseen. Minä bongasin sen Facebookin kirjaryhmästä.

Kirja on kuin teekupponen kylmänä talvipäivänä, jonka lohduttavaan lämpöön tekee mieli jäädä viipyilemään. Vaikka kirja ei ole kooltaan suuren suuri (236 sivua) jättää se lukijaansa jäljen sivujaan pidemmäksi aikaa.

Japanissa ilmeisesti pidetään episodiromaaneista. Kaikki lukemani japanilaiset romaanit ovat olleet episodiromaaneja.  Yhteistä kaikille on myös ymmärtäväinen suhtautuminen kirjan henkilöihin. Heillä voi olla heikkouksia, mutta virheineenkin he ovat inhimillisiä olentoja ja sen takia rakastettavia.

Murha seurakunnassa Richard Coles

 

Eletään vuotta 1989. Pieni englantilaiskylä Champton on hädin tuskin toipunut edellisen vuoden järkyttävistä veriteoista, kun seurakunnassa tapahtuu uusi murha. Kylän rauhaa rikkoo uuden veriteon rituaalinurhaan viittaavat piirteet. Mistä oikein on kysymys; ovatko asialla satanismiin vetoa tuntevat goottinuoret?

 Kirkkoherra Daniel Clement yrittää luotsata laumaansa halki vaikeiden aikojen. Tilannetta ei helpota seurakuntien yhdistymisen myötä saatu nuori ja erittäin konservatiivinen työtoveri. Kappalainen jonka ainoa suunnannäyttäjä on raamattu ja joka ei hyväksy mitään myönnytyksiä nykyajalle.

Entä mitä Danielin kanssa asuva ja sangen virkeä äiti puuhailee poikansa selän takana, kun pappilaan alkaa tulvia kirjeitä röykkiöittäin?

Murha seurakunnassa on Richard Colesin toinen Daniel Clement-dekkari. Murha ennen iltahartautta-kirjan tapahtumiin viitataankin siellä täällä tarinaa. Ei kuitenkaan niin, etteikö tätä kirjaa voisi lukea itsenäisestikin ilman taustatietoja.

Coles on itsekin anglikaanipappi, joka toimii maalaiskylässä pastorina. Hän on myös tunnettu radio-ja tvpersoona  joka on nuoruudessaan kiertänyt menestyksekkäästi The Communards-yhtyeen muusikkona.

Kirkkoherra Clementin tutkimuksia-sarja on ihanan leppoisaa, vanhanaikaista dekkarityyliä. Jo miljöönä pieni maalaiskylä on inhimillisempi kuin nykyaikaan sijoittuvien dekkareiden asvalttiviidakko. Raakuuksia tapahtuu, mutta silti kirjan ote on lempeä. Verellä ei mässäillä. 

Kirja tuo mieleen tv:n Isä Brownin ja häneen eräs kyläläinen Kirkkoherra Clementiä vertaakin. Piti ihan googlettaa tunnettiinko muka Isä Brown jo kahdeksankymmentä luvulla. Ja kyllä vain, tv-sarja perustuu kirjoihin, jotka ovat olleet olemassa jo tämän kirjan tapahtuma-aikaan.

Kirjan viimeiset sivut yllättävät. Kirkkoherran tarinaa näytetään vievän aivan eri suuntaan kuin siihen miten kirja lopulta päättyy. 

Jatkoa odotellen.. en usko veritekojen päättyvän seudulla tämän murhan ratkaisuun.

Unohdettujen muistojen valokuvaamo Sanaka Hiragi

 

Elämän ja kuoleman välitilassa on  herra Hirasakan valokuvaamo. Sinne ihmiset saapuvat kuoleman hetkellä ja siellä heitä odottaa heidän elämänsä valokuvina- yksi jokaisesta elämän päivästä. Näistä kuvista henkilö rakentaa kuvalyhdyn Hirasakan avulla. Lyhdyn joka "saa elämän kulkemaan kuvina silmien edessä"

Ennen lähtöään valokuvaamosta tuonpuoleiseen jokaisella on mahdollisuus palata Hirasakan kanssa menneisyyteen ja valokuvata yksi erityisen merkityksellinen hetki. 

Mutta miksi Hirasakalla itsellään on vain yksi valokuva? Mihin hänen muistonsa ovat kadonneet ja miksi? 

Japanilaisilla on kyky kirjoittaa kiehtovasti. Tämäkään kirja ei pettänyt odotuksia. Kirjan tunnelma oli hieman viipyilevä. Ja aihe kiehtova. Kuoleman välitila teemana on samankaltainen kuin T.J Klunen Kuiskailevan oven alla-kirjassa. Näkökulma vain on erilainen. Kirja muodostuu kolmesta eri osasta. Viimeisen valokuvaamon asiakkaan kohtalo selittää myös herra Hirasakan kadonneiden muistojen mysteerin.

Kaarneen varjo Milla Keränen

 

Herran vuonna 1761 medisiinari Thomas Hope herää kuukausien jälkeen lääkehorteesta sekavana ja muistinsa menettäneenä. Hänen ystävänsä ja asuinkumppaninsa turkulaisen Kaarneen talon isäntä Alexander Keith, on kadonnut, mutta kukaan ei suostu Thomasille kertomaan mitä on tapahtunut. Naapurit kuiskivat paholaisesta ja talossa pidetyistä mystisistä täysikuun tapaamisista.

Yksi tapaamisissa käynyt on isänsä mukana kulkenut professorin tytär Elisabeth Augustin. Isänsä häpeällisenä pidetyn kuoleman jälkeen Elisabeth on menettänyt kaiken ja joutunut sukulaismiehen holhouksen alaiseksi. Itsenäisyyteen tottuneelle naiselle tämä on nöyryyttävää ja Elisabeth on valmis tekemään kaikkensa tilanteen helpottamiseksi. 

Autioitunut Kaarneen talo vetää puoleensa niin Thomasia kuin syvästi Alexanderia vihaavaa Elisabethiakin. Alexanderin katoaminen ei kuitenkaan ole ainoa salaisuus mitä lahoava talo kätkee sisäänsä.

Historiaa, mystiikkaa ja lääkeyrttejä. Kirjassa oli siis paljon minua kiinnostavia elementtejä. Kiinnostava kirja olikin. Kirjan päähenkilö Thomas ei voi sairastumisensa jälkeen luottaa täysin muistikuviinsa. Mikä on totta ja mikä laudatumin aiheuttamaa houreunta? Kaikki sanovat Alexanderin kuolleen, mutta Thomas ei ole varma. Niinpä Thomas ajautuu yhä syvemmälle pakkomielteeseensä Alexanderin löytämisestä. Se vie hänet myös matkalle  Kuopioon, mikä tuohon aikaan on ollut hyvin lähellä valtakunnan rajaa. Rajan läheisyys tuokin kirjaan juonenkäänteen, joka johtaa Thomasin lähes hengenvaaraan hänen luottaessaan väärään ihmiseen.

Kirjassa leikitellään paljon paholaisen ja muiden todellisuuden rajalla olevien hahmojen kanssa. Tämä tekee kirjaan tietyn "savuisuuden" tunteen. Toden ja mielipuolisuuden raja on hyvin häilyvä.

Kirja oli parempi kuin edellinen Milla Keräsen kirja. Tässäkin oli kaksi kertojaa, Thomas ja Elisabet, jotka vievät tarinaa eteenpäin. 

Useasti historialliset romaanit saavat minut tarkistelemaan mikä on totta ja mikä ei. Niin tälläkin kertaa. Oli pakko googlettaa Kuopion rytyjoulu. Kuopiossa tosiaankin on ollut 1700-luvulla kymmeniä kuolinuhreja vaatinut paniikkitilanne joulukirkossa, kun joku kirkkokansasta on ollut näkevinään savua. Tulipaloa ei kuitenkaan ollut, mutta syntyneessä paniikissa ihmisiä on tallautunut kuoliaaksi ja mm.pudonnut lehteriltä alas kohtalokkain seurauksin.

Milla Keränen Kapteeni

 Johan on viisivuotias, kun Anders-eno nostaa hänet huukkarijahti Marian kannelle. Siitä pitäen hän on Kapteeni ja meren oma.

Greta on kuudentoista, kun Friedrichshamn haaksirikkoutuu Tammisaaren saaristossa ja nuori tyyrmanni jää talveksi maihin. Johan näkee Gretan ujouden läpi ja puhuu hänelle kuin ei kukaan muu. Siitä pitäen tytön sydän on Kapteenin oma.

Kun Johan muutamaa vuotta myöhemmin palaa matkoiltaan, hän vie Gretan nuorikkona Porvooseen ja lähtee taas. Greta jää tyhjään taloon odottamaan ja kirjoittamaan miehelleen kirjeitä, joita ei koskaan lähetä. Vuosien jälkeen Johan palaa vieraan oloisena, meren kaipuu suonissaan.

Kirja sijoittuu 1700-luvun lopulle vaeltaen päähenkilöidensä mukana suomen rannikolta kaukoitään saakka. Kirja alkoi mukaansa tempaavasti nuoren Johanin ja Gretan tutustumisesta. Ensimmäiset parisataa sivua sujuivatkin nopeasti. Mutta Johanin palatessa kotiin hoitamaan isän perintönä niskoilleen saamaansa kauppaa, kirja alkoi tahmoa.  Johanista ei ole kauppamieheksi ja elämä Porvoossa tuntuu kovin verkkaiselle aavojen ulapoiden jälkeen. Keväällä meri vie miehen taas mukanaan Gretan jäädessä selviämään elämästä jokirannassa.

Loppujen lopuksi kirjan loppupuoli on  kahden onnettoman ja hukassa olevan ihmisen tarina. Se teki itselleni kirjan loppuun lukemisesta hyvin raskasta. Ajoittain olin jopa jättämässä kirjan kesken. 

Mielenkiintoinen sivujuonne kirjassa on ajankohdan Euroopassa vallinnut poliittinen ilmapiiri. Diane Gabaldonin Matkantekijä-sarjan alkuosissa oltiin hyvinkin vahvasti Jakobiittien vallankaappausyrityksen juonitteluissansa mukana. Kapteenissa Johan joutuu puoliksi vahingossa vedetyksi mukaan sodan jälkimaininkeihin.

Vaikka kirja ajoittain raskas olikin en voinut olla hämmästelemättä Milla Keräsen kykyä kirjoittaa Johanin äänellä. Satunnaisesti valitun lukukohdan nähneenä kirjan ehkä olisi olettanut olevan vanhemman mieshenkilön kirjoittama.

Martta ja Maria Jonannes Alaranta

 

Sodan jälkeisessä Suomessa moni asia on rikki. Sodasta palanneet miehet ovat monin tavoin traumatisoituneita, eikä kotirintamallakaan elämä sodan aikana helppoa ole ollut.

Kirjan avainhenkilöitä ovat Kannaksen torjuntataistelujen aiheuttamaa traumaa kantava Juho, naapuritilan sotaleski Martta ja etelästä kyläkoulun opettajaksi tuleva Maria.

Kirja on tietokirjoja aiemmin kirjoittaneen pappina työskentelevän teologian tohtori Johannes Alarannan ensimmäinen kaunokirjallinen teos.

Viime kesänä oli setäni kanssa puhetta ortodoksi-pappi Metropoliitta Panteleimonin kirjoittamista dekkareista. Samassa yhteydessä setäni mainitsi myös heidän pappinsa kirjoittaneen  romaanin. Enpä ollut Perniön kirjoittavasta papista kuullutkaan, mutta toki kiinnostuin asiasta. Kirja kuitenkin unohtui mielestä heti lomalaisten lähdettyä. Marraskuussa puhelin sitten soi. Setämies, joka soitti vahingossa etsiessään kännykästä minun numeroa kirjatilausta varten. "Kun kesällä oli siitä kirjasta puhetta, niin jos minä sen joululahjaksi ostan." 

Ensimmäinen ajatus kirjasta oli, että kirkonmiehen kirjoittamaksi kirjaksi kielenkäyttö on aika ronskia 😃 Kirjan ensimmäinen kertojaääni on Juho. Sodan henkisesti vaurioittama mies,joka tuntee syvää katkeruutta vähän kaikkea kohtaan. Olo helpottuu vain raa'alla työllä. Kun rehkii itsensä metsätöissä päivän aikana ihan naatiksi, saa ehkä hetken rauhan.

Hyvin Alaranta on osannut henkilöidensä nahkoihin hypätä.  Tavoittaa Juhon katkeruuden ja herravihan, Marian hieman naiivin ja aavistuksen alaspäin katsovan idealismin ja Martan lannistuneen olemuksen. Jokaisen kertojaääni on omanlaisensa ja se Juhon kiroilukin vähenee kirjan edetessä. Johtuneeko kirjailijan teologitaustasta, mutta suurella ymmärryksellä hän henkilöihinsä suhtautuu. Niinpä realistisuudestaan huolimatta kirja ei ole synkkä ja kirjan viimeinen luku on tavattoman kaunis❣️

Sota-ajasta olen lukenut useammankin romaanin, mutta kovin montaa en muista lukeneeni Suomen jälleenrakennuksen vuosista. Martta ja Maria alkaa 40-luvun lopulta, jolloin ihmiset vielä keräilivät elämäänsä kasaan ja totuttelivat uuteen arkeen. Miten tästä eteenpäin, kun sota muutti niin monta asiaa? 

Hyvän kirjan setä veljentytölleen osti! Kirja ei suurensuuri ole; vain 188 sivua. Nopeasti luettava siis. Silti kirja ainakin itsellä laajensi ymmärrystä siitä miten rikki ihmiset tuolloin olivatkaan.