Helleöitä ja entisiä heiloja Anu Joenpolvi

 

Nelli lupautuu kesälomallaan Rantakylään hoitamaan Pauli-enonsa kanoja, Sepi-kissaa ja vanhaa Virkku-hevosta enon sairaalareissun ajaksi.

Kesän aikana tutuiksi tulevat Nellille sydänmentykytyksiä aiheuttava naapurin hevostallin vilkkusilmäinen omistaja Matias kuin kahvila Äkkipyssäyksen ja huoltohallin väki: kahvilan omistaja Valma, hänen poikansa mörököllimäinen jurottaja Terho ja apumies Leevi, josta kehkeytyy kesän mittaan varsinainen kultakurkku. Hellekesän aikaan Nelli löytää työpaikan Rantakylässä oloajakseen ja tutustuu kyläläisiin- heille hän onkin kuin vanha tuttu- onhan hän Kana-Tiaisen sukulaistyttö. 

Kesä tuo mukanaan niin ilonaiheita ja onnenhetkiä kuin myös pettymyksen kyyneleitä ja sydänsuruja.

Anu Joenpolven Rantakylä-sarja on leppoisaa kesälukemista. Maalaismaisemia ja hieman stereotyyppisiä kyläläisiä, lempeä ja tottakai myös pieniä väärinkäsityksiä ennen lopullista onnea. Kirjoja, joista tulee hyvä olo! 

Kirjailija asuu itsekin maalla, joten hänellä on kosketuspintaa miljööseen josta kirjoittaa. Ehkä siitä syystä hän suhtautuu kirjojensa uteliaaseen maalaisväkeen hellällä huumorilla. Toisten asiat kyllä tiedetään vähintäänkin yhtä hyvin kuin omat ja uudelle tulijalle myös auliisti tärkeitä taustatietoja jaellaan. Toisaalta, apua on aina saatavilla. Vähintäänkin joku tuntee jonkun, joka osaa ja pystyy auttamaan.

Täytyy myöntää, että kirjan keveydestä ja huumorista huolimatta kirjan loppu aiheutti "paikallisen sadekuuron" 🥲 yhtenä syynä tähän oli, että hitaasti lämpiävässä, hiljaisessa Terhossa oli häivähdys Maajussia. 

Liina Putkonen Varastettujen hetkien puutarha

 

Vuoden verran Kielokosken kylässä kirjastonhoitajana asunut Aina Varjoranta on kotiutunut uuteen asuinpaikkaansa ja solahtanut osaksi yhteisöä. Ainoa hiertävä asia on suhde yksinhuoltajaisä Maunoon. Mauno tuntuu pitävän Ainaa käsivarren päässä; varsinkin suhteessa Paavo-poikaansa. Eihän lapseton Aina voi ymmärtää vanhemmuutta, eikä varsinkaan neuroepätyypillisen Paavon haasteita. Lisäksi varjoissa väijyy Paavon äiti, joka luo uraa menestyneenä näyttelijänä ja on poikansa elämässä vain satunnaisesti. Silti Maunolla näyttää Ainan mielestä olevan lähes pakkomielle yrittää saada perhe toimimaan yhdessä. 

Aina saa edesmenneen äitinsä ystävältä edelleen äidin Ainalle jättämiä viestejä, jotka vastausten sijaan antavat lisää arvoituksia menneisyydestä. Kuka oli traagisesti kuollut pikku Emilie? Entä kuka on Italiasta kirjeen Ainan äidille lähettänyt I? 

Aina ajautuu läheisen ruukin tiluksilla olevaan ränsistyneeseen talvipuutarhaan ja törmää yllätyksekseen puutarhassa Italiasta tulleeseen Carloon. Carlon mukana Aina ajautuu selvittämään pikku-Emilien ja hänen äitinsä tarinaa ja samalla oman sukunsa historiaa. Ruukin patruuna on ollut kyläyhteisön suuri hyväntekijä ja voimahahmo. Miksei hänen puolisostaan sitten ole mainintaa missään eikä edes nimeä suvun hautamuistomerkissä? 

Varastettujen hetkien puutarha on toinen osa Kielokoski-sarjassa. Kirjan loppu jättää monta lankaa solmimatta, joten jatkoa on odotettavissa. Itse asiassa Ainan ja kyläläisten tarina jatkuu jo joulukuussa Hiljaisten tarinoiden tupa-kirjassa. 

Kielokoski-sarja sarja on hyväntuulen kesäkirjallisuutta. Sopivan kevyttä riippumattoon 😉 ensimmäisessä Kielokoski-kirjassa minua hieman häiritsi kirjaan ympätty kartanomiljöö marmoripatsaineen. Toki Liljeforsien suku ja  tilukset ovat oleellinen osa kirjan tarinaa ja Ainan äidin menneisyyttä. Vaikka tämä puoli kirjasta tuntuukin aavistuksen kliseiseltä ei se haittaa kirjan lumoa. Putkonen kirjoittaa sujuvasti ja kirja koukuttaa mukaansa lukuisilla kirjaviittauksilla- kirjastonhoitajanahan Aina työskentelee ja on lapsesta asti pyörinyt kirjaimellisesti kirjailijoiden jaloissa äitinsä perustamassa kustantamossa. 

Edellisen kirjan luettuani oli pakko etsiä käsiinsä kirjassa mainittu satu Kultasiskot. Tämä kielokoski-kirja taas kannustaa tarttumaan Tove Janssonin Haru, eräs saari-kirjaan ja pyyhkimään pölyt Edith Södergranin runoista Kirjallisuuden lisäksi kirja on ylistyslaulu hyvälle ruualle ja juomalle. Osa kirjan tapahtumista sijoittuu Italiaan ja italialainen vasikanleikeresepti  Vitello Tonnato piti ihan googlettaa 😏 ei varmaan olisi ollenkaan huonoa syötävää! Eri asia sitten mistä täällä saisi vasikan lihaa. Yön pimeydessä naapurin laitumelta?

Jenny Colgan Ihmeitä kesätaivaalla

 

Morag on lentäjien sukua, uusi helmi sukupolvien ketjussa. Hänelle lentäminen on enemmän rakkaus kuin työ. Hän tietää olevansa hyvä työssään, mutta joutuu silti läheltä piti-tilanteeseen, joka vaatii kaksi kuolonuhria. Asiasta suoritetaan tutkinta. Tutkijoille Morag vakuuttaa olevansa lentokykyinen, mutta sisimmässä kaihertaa. Olisiko hän sittenkin voinut tehdä jotain toisin? Ollessaan tutkinnan vuoksi pidätettynä työstään Morag saa hätähuudon kotisaarelta Skotlannin laitamilta. Pientä potkurikonetta liikennöivä isoisä on sairastunut ja tarvitsee Moragin apua.

Hieman pitkin hampain Morag jättää taakseen uuden uutukaisen poikaystävän ja lähtee saarelle. Hetkeksi vain; odottaahan häntä tutkinnan valmistuttua uralla eteneminen ja loistokas uusi elämä Dubaissa edeltä sinne töihin lähteneen poikaystävän kanssa.

Eräällä kuljetuslennolla Morag joutuu tekemään myrskyn keskellä pakkolaskun syrjäiselle saaripahaselle, jossa ei ole kuin vanha majakka. Ainoana asukkaanaan kärttyisä lintututkija Gregor. Myrskyn aiheuttama sähkökatko ja myrskytuhot estävät kaiken yhteyden ulkomaailmaan ja alussa toisiinsa nihkeästi suhtautuvan kaksikon on pakko oppia tulemaan edes jollain tasolla toimeen keskenään siihen asti kun apua saarelle saadaan. Mutta ehtiikö Morag pois saarelta muutaman päivän päästä odottavaan lentosimulaattorikokeeseen? Ilman hyväksyttyä koetta ei uudesta urasta pitkän matkan lennoilla kannata haaveilla. Ja uralla eteneminenhan on juuri sitä mitä Morag haluaa- vai haluaako sittenkään...

Jenny Colgan on yksi kirjailijoista, joiden uusin kirja yleensä eksyy nopeasti käsiini ja viihdyttää kuin rakas ystävä. Ihmeitä kesätaivaalla ei aivan niin helposti mukaansa tempaissut. Ehkä syy oli kirjan aiheessa. Colganin muut kirjasarjat ovat sijoittuneet kirjakauppaan, leipomoon ja kahvilaravintolaan. Kaikki aihealueita, jotka ovat sydäntä lähellä. Lentäminen ei samalla tavalla kiehdo. Oikeastaan kirja sai ilmaa siipiensä alle vasta siinä vaiheessa, kun Morag suorittaa pakkolaskun. Siitä eteenpäin kirja piti otteessaan. Toki hieman ennalta arvattavana. Mutta toisaalta se on yksi Colganin kirjojen hyvä puoli. Onnelliseen loppuun ja rakkauteen voi luottaa! 

Ihmeitä kesätaivaalla aloittaa uuden Skotlannin taivaan alla-sarjan. Tulen kyllä lukemaan seuraavatkin sarjan osat, vaikka tämä sarja ei aivan parasta Colgania olekaan. Minulle Colganin kirjoista paras on Koti pikkusaarella-sarja. Sen uusin osa onkin jo toivottu joulupukilta! 

Kaisa Viitala Klaanin kutsu

 

Agnes on parikymppinen arvostetun lontoolaisperheen tytär 1700luvun englannissa- älykäs, sievä, mutta synnynnäisen liikuntavammansa takia sidottu toisten avun varaan. Kun vanhemmat lähtevät isän työn takia Amerikkaan, lähetetään Angnes Edinburghiin isän veljen holhoukseen. Olisihan matka Uuteen maailmaan liian raskas pitkän laivamatkan takia.

Elämä Skotlannissa ei ole läheskään niin vapaata, mihin Agnes on tottunut. Sukulaiset eivät ensi alkuun ymmärrä miten rajoittunut Agnesin liikuntakyky on ja rampa sukulainen koetaan häpeälliseksi asiaksi. Sehän voi luoda mielikuvan suvun heikkoudesta ja heikentää heidän oman tyttärensä arvoa avioliittomarkkinoilla!

Edinburghissa, ainakin sedän tuttavapiirissä, raha ratkaisee. Hyvien kauppasuhteiden takia perhe on valmis uhraamaan Agnesin. Todellisuudessa mitään ei tapahdu, mutta sedälleen vihastunut Agnes ei oikaise sukulaisten kuvitelmia vaan antaa näiden olla uskossa, että Agnes on "häpäisty". 

Tämä pieni valhe kuitenkin paisuu kuin lumipallo ja sen seurauksena Agnes päätyy pitkälle ja vaivalloiselle matkalle kohti Ylämaan nummia ja MacTorrianin suvun linnaa.

Jos kaupungissa raha määritteli ihmisen arvon, pohjoisessa sen määrittelee Klaani. Klaanin kunnia ja sen jatkuminen voimakkaana. Jakobiittikapinan vuodet ovat vielä lähellä ja tämä luo oman varjonsa valtapeliin, joka linnassa ja sen lähiympäristössä on käynnissä. Kaikki eivät katso hyvällä klaanipäällikön mukanaan tuomaa raajarikkoa englantilaista, vaikka hän kuinka olisikin päällikön sisaren ystävä. Varsinkin kun linnassa Agnesin sedän nimi ja sukutausta ovat pahin kirosana mitä olla voi. Tosipaikan tullessa Agnes osoittautuu urhoolliseksi ja on valmis tekemään kaikkensa linnan asukkaiden pelastamiseksi.  Ja vaikka äiti miten olisi Agnesia varoitellut haihattelusta koko tämän nuoruusvuosien, on Agnesin tunnustettava ettei hänenkään sydämensä jäätä ole. 

Kaisa Viitala on aiemmin kirjoittanut tyttönimellään Ikola mm. Hullu luokka sarjan sekä Kerällä-sarjan (Oikein, nurin sekä Kaksi oikein yhteen). Klaanin vieraana aloittaa uuden Nummien kutsu- kirjasarjan. Toisen osan pitäisi ilmestyä ensi keväänä.

Viitala sairastaa synnynnäistä luustosairautta, joten Agnesin haasteiden ja kipujen kuvaamiseen hänellä on omakohtaista kokemusta. Jalkojensa takia Agnes onkin raikkaan erilainen sankaritar! Hän ei ehkä pysty kaikkeen mihin terveet, mutta ei todellakaan ole ihmisten säälittelemä ramparaukka. 

Viitala on koulutukseltaan historioitsija, joten kirjan miljöö on aidon tuntuinen. Tämä hieman etukäteen arvelutti. Miten suomalainen kirjailija pystyy kirjoittamaan uskottavasti 1700-luvun Skotlannista? Epäilykset osoittautuivat kyllä turhiksi hyvin nopeasti ja kirja tempaisi mukaansa niin, että se piti lukea melkeinpä yhtä kyytiä!

Kirjaa on markkinoitu kovasti Diane Gabaldonin Outlander-sarjan faneille. Yhtäläisyyksiä kyllä on ; jakobiittikapina, 1700-luvun Skotlanti ja Klaanien valtasuhteet. Klaanin vieraana onnistuu kyllä yhtäläisyyksistä huolimatta hurmaamaan aivan omana itsenään! Päähenkilöissä on sopivasti särmää ja hiven kirpakkaa huumoriakin, niin ettei kirja sorru liian heppoiseksi. Rakkauttakin on ilmassa sopivassa määrin, ei liikaa eikä liian siirappisessa muodossa. Jään malttamattomana odottamaan toista osaa!

Mélissa Da Costa Kaikki taivaan sini

 

Émile on 26 vuotias nuori mies ja saanut juuri diagnoosin varhaisiän Alzheimerintaudista. Eliniän ennuste on korkeintaan kaksi vuotta. Hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua kliiniseen tutkimukseen, mutta Émile ei halua sairaalaan eikä myöskään olla riippakivi läheisilleen. Ennenkaikkea hän ei halua perheensä muistavan häntä ihmisen kuorena dementiaosastolla. Niinpä hän ostaa matkailuauton ja laittaa ilmoituksen matkaseurasta nettiin.  Koska ilmoitus on raadollisen rehellinen, hän ei usko kenenkään vastaavan. Mutta matkaseuraksi ilmoittautuu Joanne. Hento, mustiin pukeutunut nuori nainen. Hiljainen, vakava olento, joka matkan edetessä löytää uudelleen valon, jonka on kadottanut elämästään.

Kaksikko matkustaa halki ranskan vuoristomaisemien välillä telttaillen ja paikallisiin ihmisiin tutustuen. Ja joka hetki sairaus nakertaa palasia Émilen muistista ja persoonallisuudesta.

Tästä kirjasta olin kuullut kovasti kehuja,eikä kirja pettänyt odotuksia. Kaikki taivaan sini on runollisen kaunis, syvästi koskettava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja myös toivosta. Émile oppii matkan aikana paljon itsestään. Kuolemaa ei voi paeta, mutta sitä ennen elämästä voi nauttia ja oppia huomaamaan katoavien hetkien kauneuden.

Minua kosketti se, miten kauniisti kirjailija kirjoitti Émilen sairaudesta. Ei kaunistellen eikä romintisoiden- kirjassa on myös Émilen muistikatkojen aikaisia raivokohtauksia, mutta häneen suhtaudutaan ymmärtäen. Juuri niinkuin haluaisin itseäni tai läheisiäni kohdeltavan, kun todellisuus vääristyy, eikä enää tiedä onko vieressäsi äiti,  koulutoveri vai joku ihan muu.

Kuivin silmin kirjaa ei voi lukea. 

Ennen kuin kahvi jäähtyy Toshikazu Kawaguchi

 

Jos voisit palata johonkin hetkeen menneisyydessäsi, mitä tekisit toisin? 

Ennen kuin kahvi jäähtyy pohdiskelee tätä aihetta.

Tokion syrjäisellä sivukujalla on pikkuinen kahvila, joka on tarjoillut asiakkailleen tarkkaan valikoitua kahvilaatua Mokkaa yli sadan vuoden ajan. Tarina kertoo, että kahvilalla on toinenkin erityispiirre- istumalla tiettyyn pöytään tietylle tuolille voi palata toivomaansa hetkeen menneisyydessä. Tosin harva käyttää mahdollisuutta, koska sääntöjä on paljon, eikä aikamatkalla voi muuttaa tulevaisuuden tapahtumia. Aikamatka alkaa tarjoilijan kaadettua höyryävän kuuman kahvikupillisen ja matka voi kestää vain niin kauan, kuin kahvi kupissa pysyy lämpimänä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhden kesän ajalle ja kirjassa on neljä lukua; neljä aikamatkaa.  Jos tapahtumiin ei kerran voi vaikuttaa, onko menneisyyteen palaamisesta hyötyä?

Ennen kuin kahvi jäähtyy on kirjailijan esikoisteos ja noussut maailmalla kulttimaineeseen. Minä bongasin sen Facebookin kirjaryhmästä.

Kirja on kuin teekupponen kylmänä talvipäivänä, jonka lohduttavaan lämpöön tekee mieli jäädä viipyilemään. Vaikka kirja ei ole kooltaan suuren suuri (236 sivua) jättää se lukijaansa jäljen sivujaan pidemmäksi aikaa.

Japanissa ilmeisesti pidetään episodiromaaneista. Kaikki lukemani japanilaiset romaanit ovat olleet episodiromaaneja.  Yhteistä kaikille on myös ymmärtäväinen suhtautuminen kirjan henkilöihin. Heillä voi olla heikkouksia, mutta virheineenkin he ovat inhimillisiä olentoja ja sen takia rakastettavia.

Murha seurakunnassa Richard Coles

 

Eletään vuotta 1989. Pieni englantilaiskylä Champton on hädin tuskin toipunut edellisen vuoden järkyttävistä veriteoista, kun seurakunnassa tapahtuu uusi murha. Kylän rauhaa rikkoo uuden veriteon rituaalinurhaan viittaavat piirteet. Mistä oikein on kysymys; ovatko asialla satanismiin vetoa tuntevat goottinuoret?

 Kirkkoherra Daniel Clement yrittää luotsata laumaansa halki vaikeiden aikojen. Tilannetta ei helpota seurakuntien yhdistymisen myötä saatu nuori ja erittäin konservatiivinen työtoveri. Kappalainen jonka ainoa suunnannäyttäjä on raamattu ja joka ei hyväksy mitään myönnytyksiä nykyajalle.

Entä mitä Danielin kanssa asuva ja sangen virkeä äiti puuhailee poikansa selän takana, kun pappilaan alkaa tulvia kirjeitä röykkiöittäin?

Murha seurakunnassa on Richard Colesin toinen Daniel Clement-dekkari. Murha ennen iltahartautta-kirjan tapahtumiin viitataankin siellä täällä tarinaa. Ei kuitenkaan niin, etteikö tätä kirjaa voisi lukea itsenäisestikin ilman taustatietoja.

Coles on itsekin anglikaanipappi, joka toimii maalaiskylässä pastorina. Hän on myös tunnettu radio-ja tvpersoona  joka on nuoruudessaan kiertänyt menestyksekkäästi The Communards-yhtyeen muusikkona.

Kirkkoherra Clementin tutkimuksia-sarja on ihanan leppoisaa, vanhanaikaista dekkarityyliä. Jo miljöönä pieni maalaiskylä on inhimillisempi kuin nykyaikaan sijoittuvien dekkareiden asvalttiviidakko. Raakuuksia tapahtuu, mutta silti kirjan ote on lempeä. Verellä ei mässäillä. 

Kirja tuo mieleen tv:n Isä Brownin ja häneen eräs kyläläinen Kirkkoherra Clementiä vertaakin. Piti ihan googlettaa tunnettiinko muka Isä Brown jo kahdeksankymmentä luvulla. Ja kyllä vain, tv-sarja perustuu kirjoihin, jotka ovat olleet olemassa jo tämän kirjan tapahtuma-aikaan.

Kirjan viimeiset sivut yllättävät. Kirkkoherran tarinaa näytetään vievän aivan eri suuntaan kuin siihen miten kirja lopulta päättyy. 

Jatkoa odotellen.. en usko veritekojen päättyvän seudulla tämän murhan ratkaisuun.

Unohdettujen muistojen valokuvaamo Sanaka Hiragi

 

Elämän ja kuoleman välitilassa on  herra Hirasakan valokuvaamo. Sinne ihmiset saapuvat kuoleman hetkellä ja siellä heitä odottaa heidän elämänsä valokuvina- yksi jokaisesta elämän päivästä. Näistä kuvista henkilö rakentaa kuvalyhdyn Hirasakan avulla. Lyhdyn joka "saa elämän kulkemaan kuvina silmien edessä"

Ennen lähtöään valokuvaamosta tuonpuoleiseen jokaisella on mahdollisuus palata Hirasakan kanssa menneisyyteen ja valokuvata yksi erityisen merkityksellinen hetki. 

Mutta miksi Hirasakalla itsellään on vain yksi valokuva? Mihin hänen muistonsa ovat kadonneet ja miksi? 

Japanilaisilla on kyky kirjoittaa kiehtovasti. Tämäkään kirja ei pettänyt odotuksia. Kirjan tunnelma oli hieman viipyilevä. Ja aihe kiehtova. Kuoleman välitila teemana on samankaltainen kuin T.J Klunen Kuiskailevan oven alla-kirjassa. Näkökulma vain on erilainen. Kirja muodostuu kolmesta eri osasta. Viimeisen valokuvaamon asiakkaan kohtalo selittää myös herra Hirasakan kadonneiden muistojen mysteerin.

Kaarneen varjo Milla Keränen

 

Herran vuonna 1761 medisiinari Thomas Hope herää kuukausien jälkeen lääkehorteesta sekavana ja muistinsa menettäneenä. Hänen ystävänsä ja asuinkumppaninsa turkulaisen Kaarneen talon isäntä Alexander Keith, on kadonnut, mutta kukaan ei suostu Thomasille kertomaan mitä on tapahtunut. Naapurit kuiskivat paholaisesta ja talossa pidetyistä mystisistä täysikuun tapaamisista.

Yksi tapaamisissa käynyt on isänsä mukana kulkenut professorin tytär Elisabeth Augustin. Isänsä häpeällisenä pidetyn kuoleman jälkeen Elisabeth on menettänyt kaiken ja joutunut sukulaismiehen holhouksen alaiseksi. Itsenäisyyteen tottuneelle naiselle tämä on nöyryyttävää ja Elisabeth on valmis tekemään kaikkensa tilanteen helpottamiseksi. 

Autioitunut Kaarneen talo vetää puoleensa niin Thomasia kuin syvästi Alexanderia vihaavaa Elisabethiakin. Alexanderin katoaminen ei kuitenkaan ole ainoa salaisuus mitä lahoava talo kätkee sisäänsä.

Historiaa, mystiikkaa ja lääkeyrttejä. Kirjassa oli siis paljon minua kiinnostavia elementtejä. Kiinnostava kirja olikin. Kirjan päähenkilö Thomas ei voi sairastumisensa jälkeen luottaa täysin muistikuviinsa. Mikä on totta ja mikä laudatumin aiheuttamaa houreunta? Kaikki sanovat Alexanderin kuolleen, mutta Thomas ei ole varma. Niinpä Thomas ajautuu yhä syvemmälle pakkomielteeseensä Alexanderin löytämisestä. Se vie hänet myös matkalle  Kuopioon, mikä tuohon aikaan on ollut hyvin lähellä valtakunnan rajaa. Rajan läheisyys tuokin kirjaan juonenkäänteen, joka johtaa Thomasin lähes hengenvaaraan hänen luottaessaan väärään ihmiseen.

Kirjassa leikitellään paljon paholaisen ja muiden todellisuuden rajalla olevien hahmojen kanssa. Tämä tekee kirjaan tietyn "savuisuuden" tunteen. Toden ja mielipuolisuuden raja on hyvin häilyvä.

Kirja oli parempi kuin edellinen Milla Keräsen kirja. Tässäkin oli kaksi kertojaa, Thomas ja Elisabet, jotka vievät tarinaa eteenpäin. 

Useasti historialliset romaanit saavat minut tarkistelemaan mikä on totta ja mikä ei. Niin tälläkin kertaa. Oli pakko googlettaa Kuopion rytyjoulu. Kuopiossa tosiaankin on ollut 1700-luvulla kymmeniä kuolinuhreja vaatinut paniikkitilanne joulukirkossa, kun joku kirkkokansasta on ollut näkevinään savua. Tulipaloa ei kuitenkaan ollut, mutta syntyneessä paniikissa ihmisiä on tallautunut kuoliaaksi ja mm.pudonnut lehteriltä alas kohtalokkain seurauksin.

Milla Keränen Kapteeni

 Johan on viisivuotias, kun Anders-eno nostaa hänet huukkarijahti Marian kannelle. Siitä pitäen hän on Kapteeni ja meren oma.

Greta on kuudentoista, kun Friedrichshamn haaksirikkoutuu Tammisaaren saaristossa ja nuori tyyrmanni jää talveksi maihin. Johan näkee Gretan ujouden läpi ja puhuu hänelle kuin ei kukaan muu. Siitä pitäen tytön sydän on Kapteenin oma.

Kun Johan muutamaa vuotta myöhemmin palaa matkoiltaan, hän vie Gretan nuorikkona Porvooseen ja lähtee taas. Greta jää tyhjään taloon odottamaan ja kirjoittamaan miehelleen kirjeitä, joita ei koskaan lähetä. Vuosien jälkeen Johan palaa vieraan oloisena, meren kaipuu suonissaan.

Kirja sijoittuu 1700-luvun lopulle vaeltaen päähenkilöidensä mukana suomen rannikolta kaukoitään saakka. Kirja alkoi mukaansa tempaavasti nuoren Johanin ja Gretan tutustumisesta. Ensimmäiset parisataa sivua sujuivatkin nopeasti. Mutta Johanin palatessa kotiin hoitamaan isän perintönä niskoilleen saamaansa kauppaa, kirja alkoi tahmoa.  Johanista ei ole kauppamieheksi ja elämä Porvoossa tuntuu kovin verkkaiselle aavojen ulapoiden jälkeen. Keväällä meri vie miehen taas mukanaan Gretan jäädessä selviämään elämästä jokirannassa.

Loppujen lopuksi kirjan loppupuoli on  kahden onnettoman ja hukassa olevan ihmisen tarina. Se teki itselleni kirjan loppuun lukemisesta hyvin raskasta. Ajoittain olin jopa jättämässä kirjan kesken. 

Mielenkiintoinen sivujuonne kirjassa on ajankohdan Euroopassa vallinnut poliittinen ilmapiiri. Diane Gabaldonin Matkantekijä-sarjan alkuosissa oltiin hyvinkin vahvasti Jakobiittien vallankaappausyrityksen juonitteluissansa mukana. Kapteenissa Johan joutuu puoliksi vahingossa vedetyksi mukaan sodan jälkimaininkeihin.

Vaikka kirja ajoittain raskas olikin en voinut olla hämmästelemättä Milla Keräsen kykyä kirjoittaa Johanin äänellä. Satunnaisesti valitun lukukohdan nähneenä kirjan ehkä olisi olettanut olevan vanhemman mieshenkilön kirjoittama.

Martta ja Maria Jonannes Alaranta

 

Sodan jälkeisessä Suomessa moni asia on rikki. Sodasta palanneet miehet ovat monin tavoin traumatisoituneita, eikä kotirintamallakaan elämä sodan aikana helppoa ole ollut.

Kirjan avainhenkilöitä ovat Kannaksen torjuntataistelujen aiheuttamaa traumaa kantava Juho, naapuritilan sotaleski Martta ja etelästä kyläkoulun opettajaksi tuleva Maria.

Kirja on tietokirjoja aiemmin kirjoittaneen pappina työskentelevän teologian tohtori Johannes Alarannan ensimmäinen kaunokirjallinen teos.

Viime kesänä oli setäni kanssa puhetta ortodoksi-pappi Metropoliitta Panteleimonin kirjoittamista dekkareista. Samassa yhteydessä setäni mainitsi myös heidän pappinsa kirjoittaneen  romaanin. Enpä ollut Perniön kirjoittavasta papista kuullutkaan, mutta toki kiinnostuin asiasta. Kirja kuitenkin unohtui mielestä heti lomalaisten lähdettyä. Marraskuussa puhelin sitten soi. Setämies, joka soitti vahingossa etsiessään kännykästä minun numeroa kirjatilausta varten. "Kun kesällä oli siitä kirjasta puhetta, niin jos minä sen joululahjaksi ostan." 

Ensimmäinen ajatus kirjasta oli, että kirkonmiehen kirjoittamaksi kirjaksi kielenkäyttö on aika ronskia 😃 Kirjan ensimmäinen kertojaääni on Juho. Sodan henkisesti vaurioittama mies,joka tuntee syvää katkeruutta vähän kaikkea kohtaan. Olo helpottuu vain raa'alla työllä. Kun rehkii itsensä metsätöissä päivän aikana ihan naatiksi, saa ehkä hetken rauhan.

Hyvin Alaranta on osannut henkilöidensä nahkoihin hypätä.  Tavoittaa Juhon katkeruuden ja herravihan, Marian hieman naiivin ja aavistuksen alaspäin katsovan idealismin ja Martan lannistuneen olemuksen. Jokaisen kertojaääni on omanlaisensa ja se Juhon kiroilukin vähenee kirjan edetessä. Johtuneeko kirjailijan teologitaustasta, mutta suurella ymmärryksellä hän henkilöihinsä suhtautuu. Niinpä realistisuudestaan huolimatta kirja ei ole synkkä ja kirjan viimeinen luku on tavattoman kaunis❣️

Sota-ajasta olen lukenut useammankin romaanin, mutta kovin montaa en muista lukeneeni Suomen jälleenrakennuksen vuosista. Martta ja Maria alkaa 40-luvun lopulta, jolloin ihmiset vielä keräilivät elämäänsä kasaan ja totuttelivat uuteen arkeen. Miten tästä eteenpäin, kun sota muutti niin monta asiaa? 

Hyvän kirjan setä veljentytölleen osti! Kirja ei suurensuuri ole; vain 188 sivua. Nopeasti luettava siis. Silti kirja ainakin itsellä laajensi ymmärrystä siitä miten rikki ihmiset tuolloin olivatkaan. 

Joulu suolaisten tuulten saarella Jenny Colgan

 

Skotlantilaisella Muren saarella talvi on myrskyjen aikaa- monessakin mielessä. Kotisaarelle takaisin muuttanut Flora huomaa odottavansa lasta. Mutta miten kertoa uutinen miesystävälle, jolle perhe on kirosana lapsuuden kaltoinkohtelun ja hylkäämiskokemusten takia. 

Saaren toisessa päässä Floran veljen vakavasti sairas aviomies Colton tekee kuolemaa. Yllättäen paikalle pölähtää Coltonin sairaudesta tietämätön velipoika. Onko hän vain veljensä miljoonien perässä? Pystyykö homoseksuaalisuuden tuomitseva suku lähentymään Coltonin kanssa ennen tämän kuolemaa?

Myös tämä on joululahjakirja 🎁 yksi niistä neljästä kirjasta, jotka Maajussilta sain. Tosin sain itse valita lahjakirjat. Lukumakuni on niin laaja ja luettuja kirjoja jo niin paljon, että lahjakirjan hankkiminen sokkona olisi hyvin vaikeaa. Varsinkin Maajussille, joka ei itse lue.

Olen lukenut kaikki suomennetut Jenny Colganin romaanit. Tykännyt kaikista, mutta minulle tämä Koti pikkusaarella-sarja on kaikista mieluisin. Sarjan henkilöt ovat moniulotteisempia kuin muissa Colganin romaanisarjoissa. Toki mukana ovat Colganin "maneerit" päähenkilön elämänmuutos ja muutto maalaismaisemiin, päähenkilön paras ystävä, jolla on omat ihmissuhdeongelmansa ja lähipiiriin kuuluva ökyrikas amerikkalainen.

Minä olen aina ollut siipirikkojen puolella- olihan jo lapsuuteni lempinukella vaikea alkoholiongelma. Tässä Colganin sarjassa useampikin kirjan henkilö on tavalla tai toisella rikki. Se tekee henkilöistä samaistuttavampia ja itselleni läheisiä. 

Yksi Jenny Colganin kirjojen tavaramerkki on kirjan lopun reseptisivut. Niin myös tässäkin. Tosin joissakin ohjeissa on suomalaiselle eksoottisia raaka-aineita; esimerkiksi ihraa. Beatch Streetin pieni leipomo-sarjan kirjoista olen joitakin ohjeita kokeillut ja tämän kirjan resepteistä kokeiluun jossain vaiheessa lähtee Lanarkin siniset skonssit 😋